Hevoset ja juoksuttajat

KCM Vaultinghorses Vagebond on ostettu maajoukkueen harjoittelu- ja kisahevoseksi Hollannista syksyllä 2013. Se on 11-vuotias ruuna, jolla on ansioita koulupuolella. Laadukkaan laukkansa ja hienon luonteensa vuoksi siltä odotetaan paljon myös uudella urallaan vikellyshevosena. ”Vaksu” sai kuukauden vikellyskoulutuksen myyjän toimesta Hollannissa ja jatkaa harjoitteluaan Suomessa. Keväällä 2014 se osallistui ensimmäisiin vikellyskilpailuihinsa Suomessa saavuttaen Takkulassa heti 3. ja 4. sijan. Kisakauden 2014 aikana se osoitti olevansa Suomen paras vikellyshevonen, saavutuksina mm. PM-pronssi vikeltäjänä Lotta Merinen ja SM 2. ja 3. sija vikeltäjinä Lotta Merinen ja Emma Kalliomaa. Vaksu esiintyy myös mm. HIHS:issä Suuressa suomalaisessa Hevos-Showssa. Vaksun omistajat ovat Maarit Laitinen, Raila Merinen, Marja Ahola ja Emma Kalliomaa. Sitä juoksuttaa pääosin Maarit Laitinen ja sillä vikeltävät A-tason maajoukkueen vikeltäjät.

 

Devija alkoi harjoittautua vikellyskäyttöön syksyllä 2011. Devijan omistavat Sonja Utriainen ja Heikki Ahonen. Se on miellyttävä kaunis latvialainen 14-vuotias puoliverinen tamma. Devija on sekä kengätön että kuolaimeton ja sopii monenlaiseen käyttöön. Devijan kanssa yhteistyö on lähtenyt liikkeelle hienosti ja keväällä 2012 se esiintyi jo ensimmäisissä näytöksissään ja kilpailuissaan menestyksekkäästi, vuonna 2013 ura jatkui, joskin loppukesä ja syksy Devijalla oli taukoa. Kevätkaudella 2014 Devija jatkoi jälleen vikellystä ja se osallistui Takkulan kisoihinkin. Devijaa juoksuttaa omistaja Sonttu.

© Eveliina Väkeväinen

devi_lotta_hyppy

© Eveliina Väkeväinen

Viinun Tahti ”Tahti” on 2001 syntynyt iso mutta kiltti sh-ruuna. Tahti on rauhallinen ja rento kaveri. Tahtia juoksuttaa valmentaja Lilli Merinen.

Mainokset
Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: